Tietoja minusta

Olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja elän yksinkertaista elämää maaseudulla. Nautin erilaisista käsitöistä, nikkaroinnista ja puuhailusta puutarhassa.

lauantai 13. elokuuta 2011

Kaarokeneule viimein valmis


Weeeeh, tässä se nyt on! Ja olen niiin ylpee, ainoo vika on se, että olen tottunut pitämään vähän väljempiä villapaitoja, ja ajattelin vaan, että kyllä se reilu 15 sentin väljyys riittää.. Ohjeen mukaan tein. Mutta oliko tiheys sittenkin eri, kun tuli noin "piukka"? Vaikka muut sanovat sen olevan oikein hyvä ja sopivan kokoinen. Ohan se nätti.

Jos joku haluaa tietää, niin ohje on Suuri Käsityö lehdestä nro: 4/2007

Pipo miekkoselleni

Eipä oikein ole ollut aikaa neuloa viimeaikoina, kun on ollut koulukiireitä! Kyllä vaan, pääsin opiskelemaan tekstiilialaa, elikkäs kangaspuiden kanssa väkertämään. Siinä on ihan miun ala. :]

Mutta tässä on eräs neulomus, mikä piti olla ensin kaulahuivi, ja sitten siitä muodostuikin pipo! Lanka näet loppui kesken, ja vääntelin kappaletta hetken käsissäni ja tuumasin; "nyt ukkoseni, tästä tehään sinulle pipa."


maanantai 1. elokuuta 2011

Villapaitoja ja keskeneräisiä luomuksia


Ylhäällä vasta valmistunut mustasta Flip Flop -langasta tekemäni villapaita epäsymmetrisellä kauluksella. Malli on jostain lehdestä, en muista mistä, mutta kaulus on itse suunnittelemani. Eikä tiheydetkään täsmänneet niin jouduin laskemaan nekin lähes päästäni. Neulekaavat olivat ohjeesta apuna. Katsotaan, kuinka akryylipusero nukkaantuukaan käytössä...


Alhaalla kuviota keskeneräisestä kaarrokepuserosta, jonka aloitin noin viikko sitten. Etu- ja takakappale ovat valmiit ja odottavat hihojen valmistumista, jotta pääsen tekemään kaarrokkeen. Tavoitteenani on ollut jo pidemmän aikaa tehdä kaarrokepusero, ja nyt tämä tavoite on pikkuhiljaa saavutettavissa. Alempana vielä puseroon tulevaa kirjoneuletta Suuri Käsityö -lehdestä, jossa ohje on. Kuvion neulominen onkin pitkästä aikaa oikein mukavaa. :]



Tämä tässä on elämäni ensimmäinen pitsihuivi. Tai osa siitä. Löysin taas jälleen kerran alennuksesta Novitan Rose Mohairia, ja ostin sitä neljä kerää tehdäkseni siitä puseron. Hetken tuumalituani sen pesumahdollisuuksia kovana villapaitojen käyttäjänä totesin, ettei mohairia voikaan pestä koneessa, enkä sitten halunnutkaan tehdä siitä mitään, mikä kovassa käytössä saattaa vaatia pesemistä. En minä jaksa alkaa käsin mittää pesemään...
Malli on Ullan Fifi-huivi.