Tietoja minusta

Olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja elän yksinkertaista elämää maaseudulla. Nautin erilaisista käsitöistä, nikkaroinnista ja puuhailusta puutarhassa.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Curvy barbielle toppi

Innostuin nähdessäni kaupassa Barbien vähän eri kokoisena, ja halusin heti tehdä sille jotain vaihtovaatteita. Tästä topista tuli niin nätti, että halusin kirjoittaa ohjeen ylös, mitä en siis yleensä tee, kun jotain suunnittelen.

Saatan tehdä ohjeesta vielä kuvallisen kaavion, mutta ohje on helpon mallikerran vuoksi hyvin toteutettavissa ilmankin.

Huomaa että ohjetta ei ole kokeiltu toimivaksi, nämä silmukkamäärät mitä ohjeessa on olen arvioinut valmiista työstä. Muokkaan ohjetta jos vikoja huomataan.




Curvy Barbien toppi


Suunniteltu Made to move Curvy Barbielle

Lanka: Coats Julia 100% merseroitu puuvilla 100g = 600m
Virkkuukoukku 2mm
Tiheys: 16 mk ja 25krs = 10cm

Toppi neulotaan ensin vyötäröltä alaspäin, ja sitten vyötäröltä ylöspäin. Hihat muodostetaan yhden kerroksen aikana pari kerrosta ennen työn päättämistä.
Helmaosa:
Virkkaa aloitusketjuksi 45kjs.

Virkkaa 2kjs. Virkkaa koukusta laskien kolmanteen kjs:n 1ks, 2kjs, 1ks samaan s:aan kuin ensimmäinen. *Jätä yksi aloitusketjun silmukka väliin, virkkaa seuraavaan 1ks, 2kjs, 1ks samaan kjs:aan kuin ensimmäinen*. Toista *-* koko kerroksen ajan yht. 22krt = 22 mallikertaa (mk). Virkkaa kerroksen loppuun 1ks. Käännä työ.

Virkkaa tasona mallikertaa:
2kjs kerroksen alkuun, *1ks alemman kerroksen kjs lenkkiin, 2kjs, 1ks samaan alemman krs:n kjs lenkkiin*, toista *-* koko krs:n ajan. Virkkaa kerroksen loppuun 1ks.

Kun työssä on yhteensä 8krs päätä lanka.
Rintaosa:
Nyt toppia jatketaan ylöspäin kohti päätä.

Virkkaa nyt aloituksen kjs ketjuun samoin kuin aloittaessa:
Virkkaa 2kjs. Virkkaa koukusta laskien kolmanteen kjs:n 1ks, 2kjs, 1ks samaan s:aan kuin ensimmäinen. *Jätä yksi aloitusketjun silmukka väliin, virkkaa seuraavaan 1ks, 2kjs, 1ks samaan kjs:aan kuin ensimmäinen*. Toista *-* koko kerroksen ajan yht. 22krt = 22 mallikertaa (mk). Virkkaa kerroksen loppuun 1ks. Käännä työ ja jatka mallikerran virkkausta, kunnes aloitusketjusta laskien työssä on 7krs. Seuraavan kerroksen aikana luodaan hihat.
Hihojenluontikerros:
Virkkaa 2kjs kerroksen alkuun, 4 mk, 15kjs, jätä 1mk väliin, 10mk, 15kjs, jätä 1mk väliin, 4 mk. Käännä työ.

Seuraavalla kerroksella virkataan hihojen ketjusilmukkaketjuihin joka kolmanteen silmukkaan mallikertaa kuten aikaisemmin. Kumpaankin hihaan tulee 5mk.

Virkkaa hihaan yhteensä 2krs.

Viimeinen kerros on kavennuskerros, jotta hihat istuvat kauniisti olalta:
Virkkaa 2kjs kerroksen alkuun, 8mk, ota lanka koukulle 1. ja 2. kjslenkin alta (eli kahden mk:n kohdalta), ota lanka koukulle ja vedä kahden silmukan läpi, 2 kjs, 1ks samaan kjs lenkkiin. Virkkaa 12mk, kavenna samoin kuin edellä ottamalla lanka kahden mk:n lenkin alta, virkkaa loput 5mk. Päätä lanka.

Ompele kaksi pientä painonappia topin taakse. Toinen nappi ommellaan vyötärölle ja toinen niskaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti