Tietoja minusta

Olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja elän yksinkertaista elämää maaseudulla. Nautin erilaisista käsitöistä, nikkaroinnista ja puuhailusta puutarhassa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Itsetehty kauratyyny




Nyt sitten tuli viimein tehtyä tämä lisälämmike, mikä on kuumavesipullon ahkerana käyttäjänä mielessäni pyörinyt jo pidemmän aikaa. Toimivuutta en ole testannut eli mikrossa en ole tätä vielä kertaakaan käyttänyt, kun ei kesäkuumalla ole varsinaista tarvetta millekään lämpimälle.

Mutta nyt kun tämä on valmis, ja uskon sen toimivan niinkuin on luvattu, mieleeni tuli heti, kuinka voisin ilahduttaa näillä muitakin ihmisiä! Kenellä ei silloin tällöin olisi hartiajäykkyyttä tai vaikka vaan varpaatkin viluiset, niin kyllä kauratyyny lämmittäisi ihanasti :) Tai sitten ottaa vaikka talvipakkasilla mukaan viltin alle sohvan nurkkaan.

Ja nyt varmaan herää kysymys, että missä ohje? Tämän hienon ohjeen löytää Terhin sivuilta: Terhin tekemä Kauratyyny. Tekeminen oli helppoa, ja minusta tärkeintä on muistaa, että kankaat ja ompelulanka tulisi olla puuvillaa. Minä en tiedä, miten tekokuidut käyttäytyvät mikroaaltouunissa, mutta luonnonkuidut kestävät lämpöä pääosin hyvin. Löysin omista varastoista vain yhden ompelulangan missä luki, että se on varmasti puuvillaa. Rullassa oli sinistä, mutta se ei onneksi haitannut. Tajusin pian, että puuvillaiset ompelulangat eivät ole tavallisimpia ompeluun käytettäviä lankoja, vaan taitavat olla enimmäkseen polyesteriä.


Ennenkuin aloitin ompelemaan koko tyynyä, niin tarkistin ensin toimintaperiaatteen. Nettiä selattuani joka paikassa korostettiin, että lämmitys tapahtuu mikroaaltouunissa 1-3 minuuttia samalla huolehtien siitä, että tyyny on lämmityksen aikana tarpeeksi kostea. Eli sitä tuli samalla sumuttaa vedellä tai yksinkertaisesti laittaa vesilasi mikroon samaan aikaan. Tyynyä voi käyttää myös kylmäpakkauksena pitämällä sitä muovipussissa pari tuntia pakastimessa.

Päätin kirjoittaa ohjeet itse tyynyyn puuvillalangalla ompelukoneella, eikä siitä mitenkään kaunis tullut. Mutta olen varma, että suttuisesta ohjeesta tyynyssä on suurempi apu, kuin paperilapusta, joka on luultavasti jossain hukassa kun pitäisi ryhtyä toimeen.

"Lämmitä 2 min mikrossa veden kanssa"


Tämä ei ole konekirjonnan taidonnäyte, mutta lämmitysohje on käytännöllisesti siellä missä tyynykin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti