Tietoja minusta

Olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti ja elän yksinkertaista elämää maaseudulla. Nautin erilaisista käsitöistä, nikkaroinnista ja puuhailusta puutarhassa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Villamyttyjä ja kehruuta...

 Tänään esittelyssä reaktiiviväreillä värjäämiäni villoja. Työn jälki on minusta onnistunutta, sillä lanka on ohutta ja tasaista. Toki vielä aion kerrata langan, jotta se on myöskin kestävää ja kivan paksuista. Olen kyllä kesän aikana kehittynyt kehruuhommissa hirvittävästi!

Sinisävyinen villa on sinisen ja punaisen reaktiivivärin tuotos. Väri kiinnitettiin mikroaaltouunissa, eli värjäystapa on mikrovärjäys. Oranssi villa on syntynyt tietysti punaisesta ja keltaisesta. Villapallot painavat kumpikin n. 40g, eli sopivat hyvin mikroastiaan.

 



perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tabletin suojus ja ompelutarvikkeita

Tabletin suojapussukka on tehty puuvillakankaasta, sisäosassa on lila vuorikangas ja välissä vielä 5 mm:n vanulevy. Kissa on ommeltu vuoritettuna aplikaationa, kuten myös kisun silmät. Viikset ja silmät on kirjottu mustalla muliinilangalla.


Taustalla olevat vaaleanvihreät ruksit pitävät vuorin paikallaan ja ovat samalla koristeena (vaikka eivät kovin kauniit olekaan).

 





Alhaalla näkyvät neulakotelot ovat kirjasta "Tildan tapaan". Ne olivat niin helppoja tehdä, että tein niitä sekä lahjaksi, että itselle. On oma jokaiseen paikkaan: kouluun, kirjontalaatikkoon, kotiin ja lahjaksikin jouti vielä pari. Materiaalina painonappeja, puuvillakankaita ja tukikangasta. Toisissa on ohuempaa ja toisissa paksumpaa tukikangasta, kun en oikein tiennyt, minkä paksuinen on sopivaa. Paksumpi osoittautui parhaaksi.






Lisäksi ompeluinspiraation iskiessä surautin tämän kevään/kesän Suuri Käsityö -lehdestä neulatyynyn ja vielä saksille kirjomislootaan suojapussin, ettei saksen kärjet pistä reikää työhön tai katko lankoja. ;)