Edellisessä kirjoituksessa näytin kuvia tästä nojatuolista kuluneessa ja uusimista vaativassa verhoilussa. Nyt vanha päällikangas on purettu ja paluuta vanhaan ei ole. Ja jos joku kysyy, mitä materiaalia nojatuolin runkoon on käytetty, niin voin vain sanoa, että jalka on metallia, joka on kyllä kiinni vanerissa, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä koko muu tuoli on tehty. Kysyjille olen sekavasti selittänyt jotain polyuretaanivaahdosta, ja siihen vastaukseen on tyydytty. En ole ennen nähnyt vastaavaa runkoa. Enkä kyllä paljon muitakaan nojatuolin runkoja.
Ensimmäiset toimet liittyi uusien pehmusteiden laittoon, sillä purkaessa löysin jotain muutakin kuin vanhaa vaahtomuovia ja vanua.. Jotain pientä liikkuvaa siellä oli, enkä sen jälkeen enää ajatellut käyttäväni vanhoja pehmusteita. Uusiin pehmusteisiin tilasin sentin paksua 10 senttiä leveää vaahtomuovi suiroa, jolla ympäröin kaikki tuolin reunat etureunaa lukuunottamatta. Lisäksi pintaan tuli vanua, sillä oppimani mukaan kangas kestää paremmin hyvänä kun se ei ole suoraan kosketuksissa vaahtomuoviin. Näin vanhakin tuoli oli tehty. Vaahtikset ja vanut kiinnitin kontaktiliimaspraylla.
Tyynyt ovat tässä vaiheessa vielä hieman liian isot, niitä jouduin leikkaamaan itse paremman kokoiseksi työn edetessä, vaikka Etolasta sai tilata juuri sen kokoiset palaset kuin tarvitsi. Jostain syystä otan varoiksi aina liian isot palat kaikkea. Huomasin myöhemmin, että myöskin kangasta jäi yli suunnilleen metrin verran. Ehkä parempi kuitenkin niin, koska lisää niihin mittoihin ei saa, jos on tilannut liian pienet.
Seuraavaksi nimesin vanhat kappaleet, leikkasin kappaleet uudesta kankaasta, ompelin ja sovitin. Ompelin, purin, ompelin taas ja sain lopulta istuvan verhoilun aikaseksi laadukkaaseen runkoon. Kuvat kertokoon näistä lisää.
 |
| Kappaleiden nimeäminen on järkevää tehdä, kun paloja on useita. |
 |
| Kaksinkertaisesta kankaasta tulee helposti kaksi samanlaista kappaletta, kuten käsinojiin tarvitaankin. Lopuksi lekkasin selkänojan takaosan ja istuimen etuosan yksinkertaisesta kankaasta. |
 |
| Sovitus. Tähän asti oli helppo ommella ompelukoneella palat yhdeksi kappaleeksi, jota sovitin monta kertaa saadakseni päällisestä istuvan. |
 |
| Kankaan reunat jäävät piiloon istuintyynyjen alle tulevan tikkikankaan alle, johon etukappaleen reuna on ommeltu. |
 |
| Jotkin paikat piti lopuksi ommella käsin. Siinä oli suurena apuna ns. verhoiluneula. |
 |
| Sen verran jäi ylimääräistä kangasta, että sain jämistä tehtyä vielä yhteensopivan päällisen sohvatyynylle. |
En ole verhoilun ammattilainen, enkä varmasti käyttänyt kirjoituksessani edes oikeita termejä, mutta toivon, että tämä rohkaisee niitä, ketkä ovat suunnitelleet jonkin vanhan kalusteen verhoilun uusimista. Tämä ei ollut halpa projekti, olisin saanut Ikeasta jonkun kivan tuolin halvemmalla, mutta olisiko se ollut yhtä kaunis ja mukava kuin tämä? Tuskin. Monissa vanhoissa kalusteissa on tunnearvoa ja yleensä ne ovat kestävämpiä ja laadukkaampia kuin uudet halpiskalusteet, joten voin suositella vanhan kalusteen uudelleenverhoilua kyllä. Sillä tekee vuosikymmeniä vanhalle kalusteelle taas toiset lisää. Koko projekti oli mukava tapa käyttää aikaa ja lopputulos miellyttää silmää, eivätkä kustannuksetkaan tunnu siksi kovin pahalta. Vaikka nuo tyynyt taitaa vieläkin olla liian isot! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti